Viikko remonttia takana, huonekalut sikin sokin, tavarat mullin mallin, mikään ei taida olla tutussa, omassa paikassaan. Sekamelskan keskellä huomaan, kuinka hyvää tekeekään mullistaa asiat ympärillään aika-ajoin. Heittää turha pois ja säilyttää tärkeä sekä tehdä valintoja kumpaan tavarat ja asiat kuuluvat, säilytettäviin vaiko pois heitettäviin?
Samaan aikaan käyn läpi muistojani, tuo paperipino muistuttaa aloitetusta ja kesken jääneestä projektista, jatkankohan sen loppuun vai luovunko lopullisesti? Muistoja vuosien takaisista luennoista, lukemattomista ja luetuista artikkeleista ja muistiinpanoista. Lasten askartelemat äitienpäivälahjat sujahtavat aarteiden joukkoon, omat, melkein valmiit villapuserot joutavat jo pois. Haikeita muistoja lämpimistä pienistä ihmisistä saman peiton alla kihertämssä ja laulamassa onnittelulaulua. Ei niin haikeita muistoja silmukoiden laskemisesta ja tippumisista, luulosta, että hyvän äidin täytyy osata neuloa lapselleen villapaidan, sukat ja lapaset. Valitsen muistoistani ne, joita haluan vaalia ja päätän luopua niistä, joiden muistaminen tuottaa vain pahaa mieltä. Tuunaan joitain muistojani, katselen niitä toisesta näkökulmasta, tuon mukaan tämän päivän viisautta ja kokemusta tai päätän oppia jotain minulle tärkeää.
Remontti jatkuu, pinnat saavat uuden värin, huonekalut löytävät taas paikkansa ja tavaratkin asettuvat aloilleen. Pian elämän jäljet alkavat taas näkyä, kirjat vahtavat paikkaa kirjahyllyssä, jokunen lojuu jo sohvapöydällä. Uusia projekteja alkaa ja työhuoneen pöytä peittyy taas tutusti muistiinpanoista.
Uusille muistoille on taas tilaa, tervetuloa!
[/et_pb_text]
[/et_pb_column]
[/et_pb_row]
[/et_pb_section]