Jos elämä olisi luisteluhiihtoa

”Onnea on ensimmäiset jäljet vasta-ajetulla ladulla”, olen ajatellut luultavasti aina, kun olen sen tehnyt. Parhaimmillaan suksi liukuu kuin itsestään ja vauhtia piisaa. Tällöin muistan hiihto-open vinkit: ”potku kapealle, suksi eteenpäin menosuuntaan ja paino jalan päälle. Käsivarret lähekkäin pään korkeudelle valmiina antamaan vauhtia” Itse muistutan itseäni: voima lähtee keskeltä eli napa selkärankaan kiinni. Myös ajatukset ovat kanssani hiihtämässä. Tekeminen tuntuu helpolta ja yksinkertaiselta. Olen paikalla siinä mitä teen eli ihan oikeasti hiihdän.

On hämmästyttävää kuinka tilavalta ruuhkainen latu voi tuntua, kun keskityn omaan tekemiseeni. Vielä hämmästyttävämpää on kuinka täydeltä tyhjä metsä voi tuntua, kun ajatukset sinkoilevat sinne tänne ja vain kehoni on paikalla. Kun ajatus huomaamatta jättää hiihdon, fyysinen otteeni leviää ja fokus tekemisestä häviää. Palaan vanhaan tuttuun raskaampaan hiihtotapaani, joka on teknisesti epäekologinen ja jopa haitallinen. Ajatuksissani olen viikonlopun ruokaostoksilla, puolitutun pariskunnan avio-ongelmissa ja poikani futisturnauksessa. Mikään edellä mainituista ei suoranaisesti kuulu hiihtoon. Toisaalta hiihto ei estänyt niiden miettimistä, mutta ne estivät olemasta oikeasti läsnä tekemisessäni ladulla. Hiihtämisestä tulee räpiköintiä, jossa yritän pitää samaa vauhtia kaiken aikaa.

Jossain kohtaa tulee se mahdollisuuden hetki, kun tietoisuus palaa hiihtokaveriksi tuoden kaiken huomion itse hiihtämiseen. Tällöin latu ohjaa miten mennään ja voin päästää irti kaikesta sillä hetkellä turhasta. Lumitykin kohdalla himmataan ja nautitaan lumipärskähdyksestä. Kinoskohdassa vauhti hidastuu, mutta tekniikka pysyy kohdillaan ja meno tuntuu miellyttävän erilaiselta. Kehomuisto kertoo, että ryhti ja ekologisempi tekniikka ovat palanneet tekemiseen. Mielen valtaa vapauttava tilan tuntu – rauha. On päiviä, kun palaan ajatuksissani paikalle kymmeniä kertoja yhden hiihtolenkin aikana. On niitäkin päiviä, kun huomio pysyy luonnostaan tekemisessä ja olen kuin yhtä hiihtämiseni kanssa.

Jos elämä olisi kuin hyvä luisteluhiihto, osaisin luottaa elämän viisauteen kaikissa sen vaiheissa ja antaa sen ohjata juuri oikeaan suuntaan. Jäisiin luistelu-uriin voi kaatua ellei ole tarkkana ja korjaa tulokulmaa tai hidasta vauhtia ajoissa. Joskus voi kaatua kaikesta huolimatta ja saada kokemuksen huomaavaisista kanssahiihtäjistä. Muutamaa mustelmaa värikkäämpänä voin olla kosketettu ihmisten hyväsydämisyydestä jatkaen matkaani tietoisempana kehostani ja ympäristöstäni – ainakin jokusen hetken verran.

Jos elämä olisi luisteluhiihtoa, se olisi mm vauhdikasta, soljuvaa, kevyttä, raskasta, tahmeaa, kivaa, väsyttävää, lipsuvaa sään ja kelin mukaan. Kun minä hiihtäjänä muistan erilaisten hiihto-olosuhteiden rikkauden, nautin enemmän kaikkien kokemusten runsaudesta. Minulle luisteluhiihto on parhaimmillaan energisoiva rauhan matka itseeni. Sellaisen tuokion jälkeen on hyvä jatkaa sitä päivää ja tätä elämää eteenpäin.

[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]

Voit olla kiinnostunut myös näistä

  • Olla läsnä

    Olla läsnä – mitä se on? Kyselin ihmisiltä sanoja, joilla voisi kuvailla omaa läsnä oloaan. Jokaisella läsnä olo oli omanlaista, erilaista ja sanat, joilla he sitä kuvailivat vaihtelivat. Paljon oli myös sitä, ettei löytynyt sanoja. Oli eleitä, tuntemuksia ja sanattomuutta. Miten läsnä oloon pääsee? Vastaus tähänkin on taas kerran sama; erilailla, omalla tavalla, omilla tavoilla….

  • Etsimisestä ja löytämisestä

    Nea 7v rakastaa erilaisia etsimisleikkejä, piilosilla oloa, aarteen metsästystä ja paras kaikista – metsässä kulkemista ja yllättymistä. ”Silloin voi kulkea ja etsiä ihan mitä vaan ja kun löytää sen niin voi yllättyä!” – Tämä oli hänen selityksensä yllättymisleikin kulkuun. Kysyessäni mitä ”se” voisi olla, katsoi hän minua hieman hymyillen ja tuhahti; ”no vaikka mörkö tai…

  • Helvetin vihainen

    Kirjoitus on julkaistu Mieli-lehdessä 3/2019 (Syksy 2019) ”Miksi mä olen aina niin helvetin vihainen”, kysyi coach Tuuli Paltemaan asiakas, ja jatkoi ”miksi mä en saa tätä tunnetta itsestäni pois”? Hyvä ja ajatteluttava kysymys on, miksi ihminen vihaa, sillä olisihan paljon hyödyllisempiäkin tunteita, jotka tuntuisivat hyviltä ja helpoilta. Lue, mitä Tuuli kirjoittaa vihasta, sen tunnustamisesta, tunnistamisesta…

  • Nlp? Mitä se on ja missä siitä voi hyötyä?

    Mitä hyötyä NLP:stä on? Olisi hienoa, jos tähän olisi yksi ainoa ja oikea vastaus, sitä minulla ei ole. Jokainen meistä voi hyödyntää NLP:tä juuri siinä missä sitä itse tarvitsee ja missä se on kaikkein tarkoituksenmukaisinta. Minulle NLP on ollut keino tarkastella omaa sisäistä maailmaa ja sen suhdetta ympärilläni olevaan maailmaan, ihmisiin, asioihin ja tekemisiin. Käytän…

  • Olemisen sietämätön keveys

    [et_pb_section admin_label=”section”][et_pb_row admin_label=”row”][et_pb_column type=”4_4″][et_pb_text admin_label=”Teksti” background_layout=”light” text_orientation=”left” use_border_color=”off” border_color=”#ffffff” border_style=”solid” saved_tabs=”all”] Ihminen elää kaiken heti ensi kerralla ja valmistautumatta osaansa. Ikään kuin näyttelijä joka esiintyy harjoittelematta osaansa. Mutta minkä arvoista elämä voi olla, jos sen ensi harjoitus on elämä itse? Siksi se muistuttaa aina luonnosta. Ilmaus ei kuitenkaan ole täsmällinen, sillä luonnos on aina jonkin…

  • Optimismin huippu?

    Eli tarina siitä kuinka tärkeää on valita mitä huomaa ja mitä jättää huomaamatta. Tapahtui tänä aamuna noin klo 8.00: ”VAU! Ensilumi sataa, ihanaa!” Tähän huutoon havahduin kesken Hesarin lukemisen ja viuhahdukseen, joka syntyi kun yökyläläinen,  Nea, syöksyi eteiseen, pisti takin ja kumisaappaat jalkaansa ja jatkoi samalla vauhdilla pihalle. ”Vihdoinkin ensilumi, pääsee vihdoin lumen keskelle möyrimään!”…