Helvetin vihainen

Kirjoitus on julkaistu Mieli-lehdessä 3/2019 (Syksy 2019)

Miksi mä olen aina niin helvetin vihainen”, kysyi coach Tuuli Paltemaan asiakas, ja jatkoi ”miksi mä en saa tätä tunnetta itsestäni pois”? Hyvä ja ajatteluttava kysymys on, miksi ihminen vihaa, sillä olisihan paljon hyödyllisempiäkin tunteita, jotka tuntuisivat hyviltä ja helpoilta.

Lue, mitä Tuuli kirjoittaa vihasta, sen tunnustamisesta, tunnistamisesta ja käsittelystä.

Viha on yksinkertainen perustunne – vai onko näin? Vihalla on monet kasvot ja syntytarinat. Se näyttäytyy erilaisena, samanlaisena, omanlaisena. Se voi tuhota tai rakentaa, jäytää tai puhdistaa. Viha voi syntyä pelosta ja epävarmuudesta, tarpeesta puolustaa ja suojata itseään. Se voi peittää alleen surua tai loukkaantumista, arvottomuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. Joskus viha löytyy piilosta, vaikkapa masennuksen tai häpeän alta. Tai se syntyy tarpeesta vaikuttaa ja hallita itseä tai toista ihmistä, asettaa rajoja tai kontrolloida.

Minäkö muka vihainen?

On vaikeaa tunnustaa itsessään oleva viha. Viha on niin alkeellinen ja hajottava tunne. Joskus se jäytää sisäisesti, hiljaa ja piilossa. Se auttaa huomaamaan muiden ärsyttäviä piirteitä ja pieleen menneitä asioita. Se saa arvostelemaan muita ja itseä, syyttämään ja syyllistämään. Viha saa tuomitsemaan ja vertai-lemaan. Se hävettää ja tuottaa pitkään hautuessaan niin henkistä kuin fyy-sistäkin kärsimystä tuntijalleen. Kuka itseään viisaana ja aikuisena pitävä voisi myöntää ajattelevansa toisista ihmisistä katkeria ja vihaa tirskuvia ajatuksia? Kuka myöntäisi, että muut ihmiset ja asiat ärsyttävät ja raivostuttavat niin, että toisinaan oikein tuntee, kuinka päässä kuplii, kädet hikoavat ja koko keho jäykistyy ja ajatukset laukkaavat samaa, inhoa ja ärsytystä kiihdyttävää rataa pitkin?

 

”Kuka tahansa voi esimerkiksi tulla vihaiseksi, mutta olla vihainen oikealle henkilölle, oikeaan aikaan, sopivassa määrin, oikean asian suhteen ja oikealla tavalla – onkin sitten paljon vaikeampaa” – Aristoteles –

 

Oikeutettua vihaa?

Toisinaan ihminen ikään kuin kääriytyy vihaansa, pitää siitä kiinni ja antaa sen kasvaa sisimmässään. On oikein vihata, kun on tullut kohdelluksi väärin! Olen oikeassa ja sinä väärässä, saan tuntea vihaa – minun pitää tuntea vihaa, muuten en voi pitää rajoistani kiinni. Syntyy harha voimasta ja rohkeudesta, siitä että ihminen olisi voimakas vihassaan. Vihatessa autonomisen hermoston ”taistele” osa on aktiivinen, keho ja mie-li on valmiina riitelemään ja hyökkäämään. Olo on kuin juuri purkautumassa olevan tulivuoren. Elämisen energia menee siihen, että yrittää pitää vihan sisällään, lukitsee itsensä tai jähmettyy sen sisään. Kunnes sitten tulee se kuuluisa viimeinen pisara ja kuten tulivuorikin, hallitsematon vihan purkaus voi tuottaa tuhoa ympärilleen ja itselleen.

”Miksen mä pääse vihasta eroon?”

Kysymyksen esittänyt asiakkaani teki päätöksen lakata syyttämästä itseään vihastaan ja hyväksyi vihan tunteen sekä kehon tuntemuksina, antoi vihalle luvan olla. Hän kertoi, kuinka olo oli ”kuin ihmissyöjien keittopadassa”, pelotti ja hirvitti, koko keho tuntui kuplivan ja kiehuvan. Jonkun ajan kuluttua olo hel-potti, lihasten jännitystila väheni, kehoa tärisytti ja itketti. Monenlaisia tunteita ja mielikuvia tulvi mieleen ja kehoon, tuli häpeän tunne, surua, jotain mille ei ollut sanoja ja lopuksi helpotusta. Kaikille tunteille ja tuntemuksille hän sanoi ”tervetuloa” ja tunsi rauhassa sen mitä tunsi. Tapaamisen lopussa hän kertoi olevansa ”pesty ja lingottu, kaulittu ja käännetty”. Ei tuntunut miltään ja vähän sekavalta.

 

”Tunteiden vastaanotto toimii niin vihan kuin muiden tunteidenkin kohdalla. Se vaatii suostumisen siihen, että keho ja mieli saavat tuntea täysin juuri sen, mitä tuntee.”

 

Tämä tunteiden vastaanotto toimii niin vihan kuin muiden tunteiden kohdalla. Se vaatii suostumisen siihen, että keho ja mieli saavat tuntea täysin juuri sen, mitä tuntee. Ilman selittelyä ja analysointia, joskus niin, ettei tunteella ole nimeä, joskus se on selkeästi tunnistettavissa. Alkuperäisen tunteen alta ilmaantuu yleensä jokin toinen tunne ja tuntemus, jonka voi myös ottaa vastaan, toivottaa tervetulleeksi ja kokea. Toisinaan tunteita tulee useita, toisinaan muutama, molemmat ja kaikki ovat oikein. Jossain kohtaa tunteen alta ei enää tule seuraavaa. Se on merkki siitä, että voi lopettaa harjoituksen. On hyvä, jos tämän voi tehdä yhdessä jonkun kanssa, joskus tarvitsee keskustelua, kuulijaa tai vaan rinnalla olijaa, syliä tai kannustavaa hymyä.

Asiakkaani kertoi myöhemmin, että hän teki tietoisen valinnan ja päätöksen uudelleen ja uudelleen. Kun jokin tilanne synnytti tutun ärsyyntymisen ja vihan tunteen suhtautui hän tunteensa uteliaana, kysyi itseltään ”missäs nyt mennään, mitä asiaa sinulla nyt on?”. Hän päätti nimetä ennen hankaliksi kokemansa tilanteet ja ihmiset oppaiksi ja huomasi, ettei vihalla ollutkaan enää entisenlaista valtaa. Viha ei kadonnut vaan muutti muotoaan, entisestä vanginvartijasta tuli huomion herättäjä, joka auttoi näkemään tärkeitä kasvunpaikkoja.

Vaikka vihan syntytarinat ja muodot ovat moninaiset, voimme valita mihin ja miten vihan voiman suuntaamme. Olla tunteiden vietävänä tai viedä tunteita haluamaansa suuntaan on valinta, päätös ja taito, jota voi kehittää. Sen voi tehdä kuuntelemalla itseään, pysähtymällä ennen reagointia ja valitsemalla sopiva tapa toimia reagoinnin sijaan. Laske sataan ennen kuin suutut, sanottiin minulle lapsena, ja opin laskemaan tosi no-peasti sataan. Tänään sanon itselleni, hengitä rauhassa (sata kertaa) ennen kun annat vallan vihallesi.

Kirjoitus on julkaistu Mieli-lehdessä 3/2019 (Syksy´2019)

www.nlpyhdistys.fi

https://www.nlpyhdistys.fi/blogi-lehti/

Voit olla kiinnostunut myös näistä