Rentoutumisen voima & mahdollisuudet

Rentoutumisen mahdollisuudet & voima

Mielen hiljentäminen ja rentoutuminen kulkevat käsi kädessä: rentoutuminen hiljentää mieltä ja hiljainen mieli rentouttaa koko olemusta. Rentouden ja tietoisen läsnäolon lisääntyessä ihminen voi vapautua erilaisista peloista, ahdistuksesta ja haitallisista ajatusmalleista tai minäpuheesta.

Tutkimuksissa on myös havaittu rentoutusharjoituksia (keho + mieli yhdessä) tekevillä ”sairauksia torjuvien geenien” olevan huomattavasti aktiivisempia kuin kontrolliryhmällä. Rentoutumisen taito on hyvin voimaannuttavaa ja parantavaa.

Rentoutuneena ihmisen tietoisuuden tila voi laajentua, jolloin mm. luovuus ja uudet ideat pääsevät nousemaan tietoisuuteen. Myös fyysiset vaivat voivat lievittyä tai hävitä kokonaan. Rentoutunut olotila koetaan useimmiten hyvin miellyttäväksi ja erilaiseksi kuin tietoinen vireä valvetila.

Joskus hiljentyminen voi myös tuntua jopa tylsältä; tai se voi nostaa tietoisuuteen tummiakin tunteita (esim. viha, pelko, syyllisyys, ahdistus). Kaikki tunteet voi toivottaa tervetulleeksi hyväksyen ne juuri sellaisinaan ja niitä voi tarkastella rentoutuneempana ehkä uudella tai erilaisella tavalla.

Rentoutumisharjoitukset auttavat myös pysymään paremmin läsnä arjessa ja mikä tahansa arkinen tekeminen voi olla hiljentymisharjoitus. Ei siis tarvitse mennä erityiseen paikkaan, ei ole välttämätöntä hankkia salikorttia, makuualustaa, rentoutusmusiikkia tai asettua rentouttavaan asentoon. Ihan tavallinen oleminen ja arkinen puuhailu voi toimia harjoituksena. Avain rentouteen on tietoinen oleminen tai tekeminen ja ennen kaikkea irti päästäminen.

Säännöllinen harjoittelu auttaa parhaiten. Harjoituksen kestolla ei ole niinkään paljon merkitystä. Aloittaa voi päivittäin 5-10 min ja aikaa voi lisätä pikkuhiljaa. Aamu on usein helpoin siksi, että mieli ei ole ehtinyt vielä aktivoitua. Eri kerroilla tulee erilaisia tunnelmia, koska jokainen hetki on ainutkertainen. On hyvä olla avoinna sille, mitä kulloinkin nousee, ilman odotuksia.

Miten ja missä sinä voisit hyödyntää rentoutumisen voimaa ja mahdollisuuksia? Kotona, ihmisten parissa, töissä, keskittyessä, kiireessä, lomalla, levossa –  mahdollisuuksia on monia.

Voit olla kiinnostunut myös näistä

  • Ankeuttajan käsikirja, osa syksy

    4 TAKUUVARMAA KEINOA KEHITTÄÄ SYYSSTRESSI  Luulitko viettäneesi hyvän loman? Väärin, lomasi epäonnistui, koska Suomen sää oli mitä oli, lomamatkat olivat siitä syystä kalliita ja muualla oli aivan liian kuuma olla. Luulitko, että palaat töihin virkistyneenä ja innostuneena? Väärin, voit olla hetken sitä, mutta huomaat pian, että intosi lopahtaa ja energiasi menee rästitöiden tekemiseen. Entä luulitko,…

  • Miksi kokeilisin coachingia?

    Coaching on ratkaisukeskeinen toimintatapa, joka auttaa valmennettavaa toimimaan itseohjautuvasti, kirkastamaan tavoitteensa ja selkeyttämään toimintatapansa, jolloin tuloksellisuus kasvaa. Coaching antaa työkaluja, jotta yksilö löytää oman koko potentiaalinsa ja voimavaransa käyttöön. Se auttaa valmennettavaa ottamaan vastuun omasta itsestään, tekemisistään ja hyvinvoinnistaan. Valmennuksessa hyödynnetään kognitiivista käyttäytymistiedettä, ratkaisukeskeistä toimintatapaa ja positiivista psykologiaa. Lisäksi hyödynnetään tekniikoita, joiden tausta löytyy urheilijoiden…

  • Myötätuulen resepti

    Myötätuulen resepti Kourallinen kokemusta Myötätuntoa mitallinen Lusikallinen lempeyttä Roppakaupalla innostusta ja intohimoa Luottamusta litroittain Rajattomasti rakkautta Kaada kattilaan kourallinen kokemusta, anna lämmetä, hämmennä tutkitulla tiedolla. Sekoita seos reseptin muiden ainesten kesken. Lisää ripaus inspiraation siemeniä turpoamaan ja laita hautumaan läsnäolon lämpöön. Anna tekeytyä riittävä aika. Keitos on valmis käytettäväksi. Suositeltava käyttötapa on jatkuvaa ja runsasta!…

  • Arvokas aika!

    ”Aika on arvokasta, sitä ei sovi tuhlata. Mihin oikein käytät aikaasi, tämä elämä on kuule ainutkertaista, älä kuluta aikaasi mihin vaan.” Kuulostaa varmaan tutulta. Aika on niin tärkeää ja vakavaa, että se on parasta käyttää viisaasti; tee jotain hyödyllistä, kartuta omaisuuttasi, työskentele ahkerasti, älä laiskottele, älä tuhlaa, älä ole saamaton! Minä väitän, että aika on…

  • Nlp? Mitä se on ja missä siitä voi hyötyä?

    Mitä hyötyä NLP:stä on? Olisi hienoa, jos tähän olisi yksi ainoa ja oikea vastaus, sitä minulla ei ole. Jokainen meistä voi hyödyntää NLP:tä juuri siinä missä sitä itse tarvitsee ja missä se on kaikkein tarkoituksenmukaisinta. Minulle NLP on ollut keino tarkastella omaa sisäistä maailmaa ja sen suhdetta ympärilläni olevaan maailmaan, ihmisiin, asioihin ja tekemisiin. Käytän…

  • Onnistuminen ja innostuminen

    [et_pb_section admin_label=”section”][et_pb_row admin_label=”row”][et_pb_column type=”4_4″][et_pb_text admin_label=”Teksti” saved_tabs=”all” background_layout=”light” text_orientation=”left” use_border_color=”off” border_color=”#ffffff” border_style=”solid”] ”Sitä saa mitä haluaa” mantran hokeminen sai minutkin uskomaan voimiin, joita ajatuksissani on. Luin ajatuksia olevan 20 000 kpl päivän aikana, sitten määrä nousi ja olikin 50 000, lopulta ajatuksia tiedettiin olevan jo 70 000 päivässä. Mikä vastuu jokaisesta niistä! Uskalsin ajatella vain sitä mitä haluan,…